maanantai 23. syyskuuta 2013

Antonov An-2


 
Antonov An-2 on kestävä, yksimoottorinen ja kaksitasoinen kuljetuskone. Antonovin suunnitteleman koneen ensilento tapahtui vuonna 1947.  Kone voi kuljettaa kahden lentäjän lisäksi 12 matkustajaa. Sen hidaslento-ominaisuudet ovat hyvät ja se voi käyttää hyvin lyhyitä ja huonokuntoisia kiitoteitä laskuun ja lentoonlähtöön. Se on suurikokoisimpia koskaan valmistettuja yksimoottorisia ja kaksitasoisia lentokoneita.

Konetta valmistettiin yli 5 000 kappaletta Neuvostoliitossa vuoteen 1960 mennessä. Sen jälkeen koneen tuotanto siirtyi Mieleciin, Puolaan, jossa tehtiin yli 12 000 An-2-konetta kunnes tuotanto lopetettiin vuonna 1992. Kiinassa konetta on tehty nimellä Shijiazhuang Y-5 (noin 1000 kpl).

Sunnuntaina 22.9. lensin 13 muun mukana An-2:lla Malmilta Uttin kentälle ja takaisin. Matka oli mahtava kokemus. Meteli koneessa ei ollut lähelläkään sitä mitä olin kuvitellut. Keskustelemaan pystyi hyvin. Kun kone lentää vain noin 350 metrin korkeudellä, voi maisemia ihailla koko matkan.
Matkustamossa on hieman ahdasta, mutta ei kuitenkaan mitenkään ahdistava.

 



Menomatkan data (helsinki - Uti)

















Utissa kätytiin syömässä.







Tähtimoottoria on pyöritettävä ennen käynnistystä,
jotta alasylintereihin valunut öljy poistuu.






 




Ei kommentteja: