maanantai 30. joulukuuta 2013

MP-matka Italiaan 2013 (lisätty kuvat)


SportTracker toimi hyvin, paitsi ekana päivänä, jolloin koitin ajaa huippunopeuden, joten se jäi rekisteröimättä. Myöhemmin ei ollut kunnon paikkaa, piti säästellä rengasta ja kun Veronasta sai uuden kumin alle, olivat ketjut totaalisen loppu.


Testilenkki



Tässä näkyy ajettu reitti
2013.5.10 - 26.5.










Saksan halki ajettaessa ei paljon kuvia otettu. Satoi vähän väliä ja
lämpötila oli 10 asteen paikkeilla. Münchenin jälkeen tuli rakeita.







The Krimml Waterfalls







Ensimmäisiä lumipenkkoja kuvattiin innolla, oli kuvitelma, ettei niitä
ehkä myöhemmin olisi ollenkaan.

Lunta riitti. Lämpötila muutaman asteen plussalla

Aurauskalusto oli vielä täydessä käytössä.










Tunnelissa räntä jäätyi visiiriin.







Solaa pitkin mennään Italiaan








































Oli tarkoitus ajaa vielä ylöspäin, mutta vaakana tullut lumi ja nollassa  oleva lämpötila
pakottivat ajamaan laaksoon. Ja vettä tulikin sitten Veronaan asti.


Täällä meinasi pyörä lähteä käsistä. Sillan alle oli kasaantunut loskaa josta
takapää lähti heittelehtimään. 

















































































Taas löytyi lunta.






























Porsche on suunnitellut V-Rod  moottorin.


















































Edelliset matkat
Tästä näkee hyvin mihin kahdessa viikossa ehtii tutustua. Saksan läpi on mennessä ajettu yhdessä päivässä ja takaisin päin tullessa on ajettu pikkuteitä. Muuten on ajettu mahdollisimman pieniä ja mutkaisia teitä. Vuosi 2016 jäi minulta väliin.


Kuvia vuodelta 2012







Ei kommentteja: